Rikkaruohorakkautta – hortafiili-termin synty

Horta (kreik. χόρτα, chórta) tarkoittaa kreikassa yleisesti villiyrttejä.

Intohimoista suhtautumista johonkin kuvaava sananpääte ”fiili” tulee latinan kielen sanasta phila ja antiikin kreikan sanasta philos, jotka viittaavat rakkaana pidettyyn. 

Sana hortonomia taas viittaa puutarhatalouteen ja hortonomit ovat vihkiytyneet viljelytalouden saloihin. Me hortafiilit (a:lla) sen sijaan rakastamme puutarhureiden vieroksumia luonnonkasveja, jotka rehottavat kylvämättä ja kyntämättä siellä missä lystäävät. Kun hortonomi näkee syötävää puutarhapenkin istutuksissaan, meikäläinen hortafiili näkee sitä suunnilleen kaikkialla luonnossa. Koska villiyrtinrakastajalle ei ollut termiä, se piti keksiä.

Avaamme seuraavassa miten meistä, Mimmusta ja Sadusta, tuli hortafiilejä.

Mimmu

Vietin lapsuuteni kesät maalla isovanhempieni pientilalla. Mummi näytti minulle metsämansikka- ja mustikkapaikat ja ukki otti mukaan sienestämään, joten minusta tuli pienestä pitäen keräilijä. Omavaraisuus ja itsetekeminen olivat arvossaan. 

Kun kasvoin, teinivuosina teimme ystävättäreni kanssa jännittävän löydön antikvariaatista: kansanvalistaja-tutkija Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan. Kirjan kasveissa ja resepteissä riitti nuorille äimisteltävää – mitä kaikkea kummaa pula-aikana olikaan syöty! Kirjan innoittamina lähdimme ennakkoluulottomalle keräysretkelle luontoon ja sukulaisten naureskelusta huolimatta keittelimme kirjan reseptillä nokkoskeittoa – ilman voita, ilman kermaa – mausteena ehkä joku siankärsämön lehti. Karuhkosta lopputuloksesta johtuen villikokkaus jäi kohdaltani sitten uinumaan useammaksi vuosikymmeneksi ja Rautavaaran merkkiteos pölyttyi kirjahyllyssä. 

Vuodet vierivät ja keittotaitoni kehittyi. Keräilin kesäisin marjoja ja syksyisin sieniä ja opin säilömään niitä talven varalle, kuten mummoni aikoinaan. Sitten kerran kirjakaupassa törmäsin johonkin tämän vuosituhannen villiruokakokin trendikkääseen kirjaan: koin valtavan ahaa elämyksen: näin näitä kasveja pitää käsitellä! Halusin ehdottomasti tehdä gourmetruokaa lähimaaston kasveista, tai ihan vaan arkiruokaa. Tuntui heti siltä, että villivihanneksilla on itsestäänselvä paikka keittiössäni.

Siitä asti olen ahminut kaiken villikasveihin liittyvän tiedon minkä olen saanut käsiini ja yrittänyt soveltaa tietoa ruoanlaitossa. Ruuat ja reseptit mielessä lähdin hortoilemaan, mutta tiedon myötä ovat vähitellen alkaneet valjeta villikasvien mittavat rohdosvaikutuksetkin. Villimarjat ja -yrtit ovat esim. hyväksi kohenneelle verenpaineelleni.

Käsite villiruoka tarkoittaa minulle kokonaista kulttuuria: kyse ei ole pelkästään ruokakulttuurista, vaan sisältää niin ekologiset kuin ympäristökysymyksetkin, eikä vähiten terveysnäkökulmat, mihin taas liittyy paitsi fyysinen, myös psyykkinen hyvinvointi. Luonnossa oleilu on parasta mindfullnessia. Kun hankkii syötävänsä suoraan maasta tai puusta, luonto tulee lähemmäksi. Kasvit tulevat sinuiksi yksi kerrallaan, sitä ihastuu niiden kauneuteen ja kokee löytämisen riemun yhä uudelleen. Yllättyy löytämistään ominaisuuksista ja uusista makuelämyksistä, nauttii kasvien hyväätekevästä vaikutuksesta.

Olen lumoutunut villikasveista myös esteettisesti. Tunnen, että luontoon pitää suhtautua kunnioittavasti ja että metsä on pyhä. Kaiken tämän hyödyntäminen on oikein, kun sen tekee kestävästi. On kokonaisvaltainen kokemus tulla aktiiviseksi osaksi luontoa ja kokea vuodenkiertokin eri tavalla kuin aiemmin – merkityksellisenä ja välttämättömänä osana elämän kiertokulkua.

Isovanhempieni pientila, mansikkapaikkani, tyhjeni aikanaan ihmisistä ja eläimistä ja autioitui. Pellot, niityt ja metsät saivat villiintyä vuosikausia, ja koin lähinnä syyllisyyttä, etten ollut siellä jatkuvasti raivaamassa. Kunnes tietoisuuteni luonnonkasveista vähitellen kehittyi ja koin ikään kuin herätyksen. Nykyään tuo entinen pientila on minulle ehtymätön villikasvien aarretarha ja sen nimi on Koskijärven Villitila. Valmiuksia villiruoka-alalla toimimiseen hain viime kesänä Jouko Kivimäen hortafarmarikoulutuksesta, jossa viiden päivän intensiivileirillä muiden hengenheimolaisteni seurassa kävimme läpi opintokokonaisuuden, joka sisälsi mm. laajat poimijakorttikokeet.

Satu

Olen kaupungissa lapsuuden kasvanut. Kerrostalon kasvattina ei meillä kerätty mitään ulkoa eikä myöskään kasvatettu itse mitään. Torilta ostettiin marjat ja vihannekset.

Parikymppisenä löysin puolisoni ja kylkiäisenä sain ihanan anopin ja appiukon, jotka asuivat maalla Keski-Suomessa. Vietimme paljon aikaa siellä ja minulle aukeni marjojen, villikalan ja sienten makumaailma. Vieläkin muistan, miten kuumana kesäpäivänä mesiangervo tuoksui, kun polkua pitkin kuljimme rantaan uimaan. En silloin tunnistanut kasvia, mutta muistan tuoksun. 

Perustettuani perheen, muutimme maalle ja sain oman ison pihan. Aika äkkiä piha täyttyi marjapensaista ja hedelmäpuista, sain oman kasvihuoneen, kasvimaan sekä yrttimaan. Hortafiili minussa rupesi heräilemään. Miten erimakuiselta ja maukkaalta itsekasvattamani kasvis ja yrtti maistuikaan. Ensimmäinen villi, jota opin hyödyntämään, oli nokkonen. Nokkonen on edelleen suosikkini, niin monipuolinen ja rikas, suomalaisen luonnon superfoodien ykkönen!

Aikuisiällä sain terveysongelmia, tyypillisiä suomalaisia uhkia: aikuisiän diabetes, verenpaine, kolesteroli, suolisto-ongelmia ja kilpirauhasvaivoja. Ajattelin, etten näin nuorena rupea popsimaan pillereitä, jotain täytyy tehdä. Aloin syödä terveellisemmin ja arvot muuttuivat parempaan suuntaan. Tästä innostuneena lähdin opiskelemaan ravintotietoa Suomen terveysopisto Salukseen, josta sitten valmistuinkin diplomi-ravintoneuvojaksi. Ruoalla, jota syömme, todellakin on vaikutus omaan hyvinvointiin, jaksamiseen arjessa ja omaan terveyteen. Terveellisen ravinnon ja ravintorikkaamman syömisen myötä löysin myös villiyrtit. Villiyrteissä nivoutuu yhteen kaikki hyvä: maku, ravintorikkaus, helppous, edullisuus ja ekologisuus.

Olen etsinyt tietoa ja opiskellut kaikkea villiyrtteihin liittyvästä, marjoista, puiden antimista ja sienistä. Sillä tiellä olen edelleen, ja matka jatkuu. Lähdin hortamatkalleni mielessäni lähinnä terveyshyödyt, puhtaus, lähiruoka ja ekologisuus, mutta olen löytänyt myös ihania makumaailmoja. Yhdistelemällä villiyrttejä ja sieniä tai villiyrttejä ja marjoja, löytyy todellisia gourmet-elämyksiä. Villiyrtit eivät ole jääneet vain syömisen asteelle, myös kosmetiikka ja pesuaineet ovat meidän perheessämme villiintyneet ja yhä enemmän siirrymme kaikessa luonnonmukaisuuteen. 

Elämän pitää olla mahtavaa! Itseään pitäisi joka päivä hemmotella hyvällä maukkaalla ruualla, puhtailla ravintorikkailla aineksilla, ihanilla yrttihoidoilla, jalkakylvyillä, auringon säteillä, talvisilla upeilla maisemilla, liikunnan ilolla, metsäretkillä ja elämyksillä.

Villiyrttikioskin tarkoitus ja missio

Me hortafiilit olemme oppineet arvostamaan luontomme villivihanneksia siinä kuin kotimaisia sieniä ja marjojakin. On huikeaa, ja maailman mittakaavassa ainutlaatuista, että ympäristömme pursuaa ilmaista superfoodia, joka on täynnä makua, vitamiinia ja hivenaineita. Vaikka tämä suomalainen luonnonaarre on suunnilleen kaikkien ulottuvilla, sen hyödyntäminen on vielä aivan marginaalista. Asian tärkeys pitäisi mielestämme saada perille koko kansalle. Luonnonkasveihin liittyvän ilosanomamme levittämiseksi perustimme Villiyrttikioskin.

Haluamme innostaa tavallisia ihmisiä ja antaa käytännönläheisiä vinkkejä, kuinka villivihannesten käyttöä voi helposti lisätä arjessa, ja siten lisätä vastustuskykyä ja hyvinvointia. Tärkeää on oivaltaa, miten näistä tehdään maukkaita ja kaikille maistuvia ruokia – pelkkä terveellisyys ei saa ihmistä syömään rikkaruohoa. Tottumattomalle ravintotiivis ja usein voimakkaanmakuinen villikasvi täytyy osata ikään kuin kesyttää: tarjota nautinnollisessa ja mielellään helpossa muodossa. Rautavaaran 40-luvun pula-ajan ravinto on muuttunut funktionaaliseksi superfoodiksi, joka täyttää täydellisesti ekologisen ja ympäristöystävällisen ravinnon kriteerit. Edustavimmillaan villiruoka on trendikästä fine diningia, mutta mielestämme paljon oleellisempaa on osata ottaa se osaksi arkista ruokavaliota. Silloin sen terveyshyödyillä olisi todellista merkitystä laajemminkin.

Ajattelemme, että oma hyvä on jalostettava myös yhteiseksi hyväksi. Intohimomme on valmistaa villejä artesaanituotteita luonnonmukaisista raaka-aineista. Tuotteita, joita itse kaipaamme, mutta joita ei yleensä kaupasta saa. Vinkkien, reseptien ja ideoiden ohella Villiyrttikioski tarjoaakin foorumin itsetekemillemme horta-, marja- ja sienituotteille. Käsin valmistamamme, helposti nautittavat luonnontuotteet on suunniteltu ihmisille, jotka eivät itse ehdi, pysty tai muuten halua kerätä ja säilöä varastoon. Monella ei ole kuivureita tai isoa säilytystilaakaan. Villivihannestuotteita on markkinoilla vielä vähän ja uskomme, että kysyntää kotimaisille superruokatuotteille voisi olla vaikka kuinka paljon, kun tietoisuus niiden hyväätekevistä ominaisuuksista leviää.

Villiyrttikioskin talobrändejä tulevat olemaan Mimmun Koskijärven Villlitila -tuotteet ja Sadun NokkosPokkus-luomukset. Erilaisia luonnonherkkuja on juuri kehitteillä ja kevään mittaan saadaan ensimmäiset valmiiksi myyntiä varten. Tulevaisuudessa ”Kiska” voisi ehkä tarjota katon muillekin villeille lähiruoka-tuotteille.

Seuraa Villiyrttikioskin ilosanomaa
FB:ssä facebook.com/villiyrttikioski
IG:ssä instagram.com/villiyrttikioski

#villiyrttikioski #hortafiilienilosanoma

Mimmu
hortafiili
hortafarmari
luonnonyrttituotteistaja
graafinen suunnittelija

Satu
hortafiili
diplomiravintoneuvoja
luonnonyrttituotteistaja
Euroopan ympäristöpääkaupunki -lähettiläs
Vesivehmaan Martat-aktiivi

Www.sadunravintoneuvonta.fi

Vahingollisten huvitusten välttämisestä

Luonnossa kulkeminen antaa paljon muutakin kuin ravintoa. Ulkoilu vähentää stressiä, nostaa kuntoa ja lisää vastustuskykyä. 

”Outoin uusien kasvien etsintö-matkat ahoilla, nurmilla, kedoilla, laaksoissa, mäillä, vuorilla ja tuntureilla, soissa, rämeissä ja korpiloissa saattaa myös ruumiille kyllä terveellistä liikuntoa, ettei olekaan suurta vaaraa ja pelkoa kirjan ääressä koukkuun kasvamisesta. Eikä se aika mikä semmoisiin matkustuksiin kuluu, tule juuri mihinkään lukuun, sillä istua ihminen ei muutenkaan aina jaksa, jonka tähden moni paremman puutteessa etsii väliaikaista liikuntoa turhissa, usein vahingollisissaki huvituksissa.”

Suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja Elias Lönnrot: Flora Fennica, 1860