Vinkkejä villiruuan kellarisäilöntään perinteisessä lasipurkissa

Lähes kaikki mitä olet laittanut joskus (tai vanhempasi, isovanhempasi) kellarisäilöön, voidaan tuunata villimmäksi ja yhdistellä makuja, kasveja, puutarhajureksia, marjoja, sieniä, kaloja, riistaa ja muuta villiä kuten hunajaa. Tässä esimerkkejä eri tavoista ja kasviyhdistelmistä.

Etikkasäilöntä

Perus 3-2-1 (vesi-etikka-sokeri) säilömismenetelmää voit käyttää moneen villikasviin sinänsä (maitohorsman versot, voikukan kukkanuput, pihlajansilmut, voikukan juuret) ja voit yhdistää näihin villikasveihin myös sieniä, juureksia ja vihanneksia. Taivas kattona. Näin kotona tehdyt purkit voivat tarkkaan tehtynä säilyä jopa vuoden hyvänä.

Öljyyn säilöminen

Esimerkiksi oliiviöljy on bakteereilta torjuva säilömismuoto, jota käytettiin saviruukuissa Välimerellä jo pronssikaudella, mutta silloin on tärkeää, että öljystä muodostuu rikkumaton yläpintä säilönnälle. Jos laitat lasipurkin jääkaappiin, oliiviöljy alkaa tulla ”voiksi”. Se tulee jälleen hyväksi, kun se saa rauhassa lämmetä huoneenlämpöiseksi, mutta tämän voi estää laittamalla hiukan hyvälaatuista rypsiöljyä mukaan ja jos mahdollista, pitämällä purkkia mehukellarissa, joka on hiukan lämpimämpi. Silloin koko säilyke pysyy ”sulana” ja öljy peittää paremmin säilöttävien kasvien yms pinnan.

Kannattaa huolehtia jollakin lisävälineellä että säilöttävän tarvikkeen pinta jää alle öljyn kuten allaolevassa kuvassa. Sarjassamme ”kiertotalouden nerokkuuksia”: ota tomaateista tyhjentynyt aurinkotomaattipurkki öljyineen vuohenputkisäilykkeen tekoon! Säilytä ehdottomasti purkin yläosan ”hukuttaja”, jolla horta pysyy nätistä pinnan alla (lisää tarvittaessa öljyä, jotta pinta tulee lähelle kantta). Kerää tällaisia purkkeja talteen ja pyydä kavereiltakin vastaisen varalle! Voit myös kierrättää aurinkotomaatin öljyn laittamalla sinne kohta ylös pukkaavia vuohenputken versoja tai kuivattunakin mutta vasta vesi-etikkakylvyn jälkeen.

Jos pidät pestosta, hortasta saa erinomaisia pestoja. Niiden säilyminen kellarissa on kiinni valmistustavasta ja aineista, mutta yleissääntönä itsetehdyt pestot eivät kyllä säily juuri yli viikkoa enempää.

Hilloaminen

Marjahillot ovat kaikille tuttuja, osa suomalaisuuden ydintä. Mutta villikasveistakin voi tehdä hilloja. Moni on jo tehnyt esimerkiksi kuusenkerkkähilloa mikä on hyvä idea, koska kuusenkerkän terveysominaisuudet eivät juuri katoa lämmittäessä, osa ominaisuuksista tulee mukaan jopa vain kuumentamalla. Mutta voit yhdistää esimerkiksi omena-pihlajanmarja -hilloon maitohorsman latvoja. Makukombo on ihanan bitterimäinen ja terveysominaisuudet huipussaan!

Hunajaan säilöminen

Hunaja on samoin kuin öljy jo ikiaikainen antibakteerinen säilöntäaine. Mitä hunajaan säilöö, on tietysti riippuvainen siitä, mikä maistuu hyvältä supermakeana. Ehkä pikemminkin, millä voisi maustaa hunajaa.
Jos kokeilet kasveja hunajassa, voit alkaa vaikka ketunleivästä. Se tekee hunajasta sitruunaisempaa. Mesiangervonkukka tuo aivan omaa eleganssiaan, Pihlajansilmut (pilko ne pieneksi) Amaretto di Saronnon aromin. Nuoret mustaherukan lehdet eivät ole ollenkaan huono valinta. Maitohorsman kukat voivat olla hauska näky varsinkin juoksevammassa hunajassa!
Kun keväällä käytät tuoreita, uppovesihuuhdeltuja kasveja, laita ne lävikköön ja kaada kiehuvaa vettä niiden läpi niin että koko nippu saa tämän käsittelyn ennen hunajaan laittamista.
Osa suomalaisesta hunajasta on tosi kovaa. Tämä riippuu eri tyyppisten sokereiden suhteesta, eikä se kuvaa laatua paitsi, jos hunajaa on lämpökäsitelty juoksevaksi. Jotta sekoittaminen kovaan hunajaan onnistuu, voit joutua lämmittämään hunajaa hiukan vesihauteessa (mahdollisimman vähän).

Kuva: Mimmu Nikkari, blogistamme Villiblinit

Lisää varautumis- ja herkutteluinfoa verkkokurssilta

Horta kruunaa villiruuan -verkkokurssiin voit tutustua tarkemmin tästä linkistä. Siellä on siis paljon muutakin kuin kellarisäilönnästä. Juuri nyt kevään korvilla kurssi on tarjoushintainen 99€ (normaali ovh 129€). Kurssi tulee kuudessa osassa viikon välein ja tietosisältö on melko massiivinen. Monet materiaalit voit ladata talteen koneellesi ja videot (niitä on paljon ja niitä on kiitetty) ovat auki vielä sienikauden päätökseen eli lokakuun loppuun.

Lisää kirjoituksia: