Villikasvit taipuvat hoitavaksi saunaelämykseksikin
Pääkuvassa Anna Velten on matkalla tekemään saunahoitoja. Kuva Terhi Ruutu
Luulin että olin kokenut saunan eri ulottuvuudet elämäni aikana todella lukuisissa erilaisissa saunoissa ranta-, savu-, tynnyri-, lauttasaunoista telttasaunoihin. Kunnes päädyin saunahoitoja tekevän Terhenen Anna Veltenin käsittelyyn ja ymmärsin, että olin saunakokemuksien untuvikko.
Terhenen saunahoidot ovat ottaneet inspiraatiota syvistä suomalaisuuden uumenista uutetuista perinnäistavoista yhdistettynä herkkyydellä uusimpiin wellness-trendeihin. Anna Velten on koulutettu sekä saunahoitoihin että villikasveihin, mm hortafarmarikoulutuksessa. Ympäri Suomen tehdyn jalkatyön ja loputtomien saunotuksien tuloksena hän on luonut yhdessä Terhi Ruudun kanssa elämysfuusion, jonka haluaisin paatuneimmankin, itseään pieksävän saunakarjun kokevan. Koska tässä lauteilla maatessani aukesi kyllä ukset niin uuteen saunauniversumiin.
Aivan ihanaa tehneen, kuona-aineita poistavan koko kehon hunajasuolakuorinnan jälkeen asetun ”pahaa aavistamatta” lauteille vatsallani maaten. Saunassa on lämpöä, muttei liikaa. Liian kuuma sauna ei sovi hoidettavalle eikä hoitajalle, hyvä lämpö on 60-70 asteen välissä.
Hoito alkaa yllärillä. Pääni päälle ilmestyy kylmästä vesihauteesta nostettu yrttinyytti. Tunne on kuin olisi saapunut vilvoittavien vesin äärelle kuumassa erämaassa. Hauska. Tarkoituksena on viilentää aivoja ja muita pään herkkiä alueita, jotta hoitotulos on mahdollisimman miellyttävä ja tavoitteen mukainen. Munuaisten päälle ilmestyy seuraavaksi lämpimämpi yrttinyytti. Sen tavoitteena on hautoa ja hoitaa erityisesti munuaisten aluetta joka on usein kovalla rasituksella.
En näe mitä tapahtuu, mutta Anna kertoo pehmittävänsä kaksi hoitovihtaa kuumassa vedessä ja höyryttämällä niitä kiukaan päällä. Toinen vihdoista on tehty perinteisesti koivusta ja toinen on koivu-pihlaja sekavihta eri efektien aikaan saamiseksi. Sitten taas tulee uusia tuntemuksia ihollani. Päälleni pirskotetaan pieniä, kuumia pisaroita vihdoista. Ne pistelevät hauskasti ja ylleni leviää ihana koivun ja pihlajan tuoksu.
Mieleeni välähtää mielikuva auton superpesusta, jossa kuumavaha tulee pieninä pisaroina tuulilasiin. Seuraavaksi Anna painelee vihdan avulla molemmat jalkani kokonaisuudessaan. Tunne on kuin animoitunut, rakastava ”sormustenherran” koivu tekisi minulle lehvillään shiatsuhoitoa.
Sitten alkaakin tapahtua oikein kunnolla! Taivaallinen rauha keskeytyy pesulinjan ”harjakoneiden” käynnistymiseen! Anna paukuttaa jalkojani lempeästi mutta niin nopeasti, etten ymmärrä miten se on oikein mahdollista. Mäiske on kuin yhdistelmä harjakoneen läpsytyksiä ja andalucialaisten flamenco-taitajien yhteen synkkaavien taputtajien läpytyksiä. Sitten tajuan! Annallahan on kaksi vihtaa kuin rumpalilla kapulat molemmissa käsissä.
Siinä mahtavaa tuntoaistimusta nautiskellesani jalkojen saadessa kyytiä, suuhuni tulee kasvoja pitkin noro. Se ei ole suolaista hikeäni, koska pääni on viilennetty. Se tulee yrttinyytistä ja on tosi mielenkiintoinen luonnon hortamaku ja sitä terästävät mustaherukan lehdet. Kun tämä yrttinen makumaailmakin tulee mukaan ihanien tuoksujen, mielettömien tuontoaistimuksien ja hauskan äänimaiseman päälle, kokemus on todella holistisen moniaistinen. Ylikäytössä oleva näköaisti on kytketty pois ja annetaan muille aisteille mindfulness-mahdollisuus loistaa.
Sitten sama prosessi kuin jalkoihin selkään, painelut vihdalla ja vihdonta. Ympäri käydään ja koko homma vatsan puolelle. Jalkojen painelun ja vihdonnan jälkeen tehdään vihdalla lymfaavia kiertoja suoliston mukaisesti vatsalla. Jännä ja tuntuu mukavalta. Kädet vihdotaan ja hauskat ”läpyt” vihdalla kämmenelle. Samoin vielä jalkapohjiin ja sen päälle sydäntä kohti menevät sivelevät vedot vihdalla ja homma on valmis. Noustuani tajuan kuinka hyvältä nyt tuntuu koko kehossa, mielessä ja sielussa. Varsinkin iho on kuin syväpuhdistettu ja pehmeä.
Mielettömän elämyksen ja asiantuntevan saunahoidon jälkeen jäi vain yksi kysymys leijumaan saunanhöyryiseen ja koivulta, pihlajalta ja yrttinyyteiltä tuoksuvaan ilmaan: miksi? Miten on mahdollista, että vaikka olen niin suomalainen henkeen ja vereen, että minusta piti tulla eläkeläisikäinen ennen kuin koin todellisen saunaekstaasin? Soisin sen kyllä kaikille!
Kirjoittaja Jouko Kivimetsä
Jos haluat seurata Joukon uutta Youtube-kanavaa (englanniksi!) missä hän kertoo elämästään hortafarmilla, klikkaa tästä ja tilaa kanava!
Lue lisää saunassa käytettävistä yrteistä ja erilaisista vihdoista Anna Veltenin omasta blogikirjoituksesta.
Liity juuri perustettuun Villikasviyhdistys ry:hyn ja opi monipuolisesti villikasviaarteemme käytöstä.